Toukokuu


01.05-2012 Vappupäivä. Sou vot kello soi kuten aina tiistaisn ja ennen puolta seittemää tallissa liimailemassa kaappiin verhoiluja.... Jotain valmista
pitää tänäänkin saada aikaan. Ennen puolta päivää kuitenkin kohti Vaasaa. HYVÄÄ VAPPUA KAIKILLE.
Vaasan vappuruisinki oli täys kymppi järjestelyjen osalta. Noin 400 jenkkiä oli liikkeellä!!!!!!! Koko kaupungin läpi oli ihmisiä katselemassa kun meidän
V-8:it lipuivat jyminän säesteliminä läpi kaupungin. Mahta fiilis kun kelikin oli vielä hieno. Cm:n parkkis oli lopulta tupaten täynnä toinen toistaan
hienompia autoja. Upeeta kuulua moiseen porukkaan sillä jokaista rakentelutyyliä oli edustettuna.
Aamusta kerkesin senverran värkätä Goliathin kanssa että takaosan hyly/kaappi on valmis, baarikaappi sai loput verhoilut päälle ja katon/seinän linjaan
sain melkein listat kiinni. Loppuivat kesken. Saakeli. Pari iltaa vielä aikaa ja sitten on oltava valmista...... Joskohan sitten helpottais.
02.05-2012 Kuskin ovi tuli hiottua (päin peetä) ja pohjamaalia päälle ja kun on äkkiä kuivavaa maalia niin alaosan tummemman ruskea väri vielä pika pikaa
päälle. Tavaratilan kaapistojen fiksailua.
03.05-2012 Nyt taas on jo oikeestaan huominen......... Kello näytti 00.36 kun pääsin tupaan. Tänään sain jotain pientä värkättyä. Kuskinovi on nyt
paikalla (lukkomekanismi puuttuu).Tarttis tehdä "omasta päästä". Seinän ja katon rajapintaan sain listat paikalle. Kaapistojen vetolaatikostot paikalla
ja verhoiltu.Sitten kiskoin Goliathin taljalla talliin sisälle kun piti vähän rälläköidä. Ohjausvarret otti koripeltiin joten pieni siivu pois ja hyvä tuli.
Peilien asennus oli haastava. On meinaan millin tarkkaa etteivät ota oveen kiinni kun ovi avataan. Tuulilasin pyyhkijät (Angliasta) sain paikoille
Jarrunestesäiliön/pääsylinterin väliputki tuli väännettyä sekä itse säiliö paikoille. Syyläri paikoille. Yksi lähtö pitää juottaa uudestaan kun ei letku
mahtunut pälle. Kuskin oviverhoilu menee uusiksi kun ei ovi mahdu kiinni!!!!! Mitat alkuperäisestä pahvista. Joku mättää. Seisontajarrun vaijerit
kiinnitetty.Tuntuu toimivan ainakin jotenkin. Eipä -60 vuotisissa varmaan häävit jarrut ole olleet. Kädet on kipiät kuin olis tehnyt oikeesti töitä.
Öljypumpun tiiviste näyttää vuotavan.......

Käyty hierojalla, syöty ja kiristelty penkin napitus tuvas. Nyt Klo 19.21 Alakaa maratooni. Tallista ei poistuta (paitsi ehkä yökaffeelle) ennekuin
Goliathi on Ns valmis näyttelyyn.
Eipä ole tullut käytyä kaffeella.... Samoilla silmillä mennään nyt toista vuorokautta. Kaikki resajavat piuhat on kiinnitetty, jarrut ilmattu,
Ovien lasit asennettu, penkki paikalla, syylärin letkutus valmis, ajovalo polttimot vaihdettu (saakelin Bilteman pas#"¤a rele poltti lyhyetvalot,
kuskin oveen tein lukkomekanismin (ruma mutta toimiva).Sitten yhtä asiaa mä en käsitä. Goliathin apukuskin puoleinen eturengan hajos yhtäkkiä noin
klo 04:30....... Saa nähärä mikä katastrooffi vielä tulee!!!!
os vaikka reilun tunnin päästä kävis kummikorjaamolla korjoottamas renkaan. ja jatkaas hommia. Jos nyt pysähdyn niin Nukku-Matti tulee varmasti kylään.
Sekalaista singahtelua koko päivä ja Klo 14:00 jälkeen Maiju starttaili konetta tulille. MUUTAMA PAUKAHDUS SAATIIN mutta kone ei aikuisten oikeesti käynyt.
aika loppui ja piti lähteä viemään Goliathia Seinäjoelle näyttelyyn. Siinä sitä piti hoppua kun eräs Vannariperhe oli tulossa meille ja halusin säilyttää
salaisuuden. Ajoivat vastaan saakeli..... Auto on nyt Seinäjoella odottamassa muiden Hienojen autojen seassa. Kotiin päästyäni sinnittelin vajaaseen 21:00
ja sit sammui virta multa.
05.05-2012 Kello soi ja taas mennään. Joka paikka vapajaa ja väsy on päällä. Tälläistä tämä autoharrastus on mutta nyt olen saanut pidettyä ainakin yhden
lupaukseni. Auto ON näyttelyssä.
Palaamme asiaan kun saapuu ilta. Jotenkin jäi runoileminen kesken illalla kun aina vaan se väsy yritti selättää vanhan miehen.
Mahdottoman isot kiitokset järjestäjille että Goliath sai ensiesiintymisen todella tasokkaassa näyttelyssä vaikka on vaan vanha rupinen ja vielä keskeneräinen
säälittävä pakettiauto..... Oli hienoa kokea ihmisten kiinnostus autosta. Kyselijöitä riitti ja kun seurasi sivusta ihmisiä niin moni oli ensin kävellä
ohi mutta sitten joku ihme veti naaman hymyyn ja autoa piti ihan oikeeesti tutkia. Jotkut luuli volsuksi ja ihmetteli miksi kone on edessä.
Kukaan tunnistanut auton merkkiä. Moni ihmetteli konetta ja viimeistään siinä vaiheessa kun kuulivat sen olevan Boxeri niin kuului. Ai tämä on volsu mutta
miksi kone on edessä? Yks hieno kommentti oli eräältä pikkupojalta kun auton alla oli peilit ja kaveri katteli alustaa. Iskä kato kullan värinen pohja.
Aika moni oli haistavinaan tervan ja kas kummaa kun pyyhkäisi lattian alta niin sieltähän sitä tervaa löytyi ja taas hymyilytti....
Eräältä juhalta tuli tekstiviesti ja pikkasen hymyilytti kun viestissä luki. Moro. Oon S-joen näyttelyhyn menossa. Oletkos Lapualla jos ehtisin poiketa
Golia kattomas? Pikkasen huvitti kun soitin Juhalle että missä hän on menossa. Oli kuulemma just tullut näyttelypaikalle. Siihen oli mukava heittää että
mä ja Goliath ollaan täälä näyttelys. Siinä Juhan kans jutellessa hokasin sillai että joku tuli kattelemaan autoa ja eikös kaveri ollut Reijo. Mukava
jälleennäkeminen.
Nyt kun pistin kotisivut julkisiksi niin porukkaa on käyny lukemasa juttua ja palute autosta on ollut pääsääntöisesti mahtavaa. Kiitos teille harrastajat
että ymmärrätte tyylini palauttaa auto liikenteeseen. Onhan tämä ollut kivinen tie kulkea vastustuksesta vastustukseen ja loppusuoralla joutunut menemään
siitä missä on aita matalin mutta kuitenkin ne muutamat jotka ovat tietäneet projektista ja kannustaneet eteenpäin ja käskeneet unohtamaan nämä raharikkaat
huippu mobilistit joiden pillin mukaan pitäisi hyppiä. He ovat auttaneet kasaamaan ajatukset ja puskemaan kohti sitä tavoitetta jonka asetin aloittaessani
homman. Nyt olis enää saatava kone käymään ja leimat papereihin.....
06.05-2012
Se pyörii sittenkin. JEEEEEEE tuolta youtuubista löytyy todisteet asiasta. http://www.youtube.com/watch?v=q0azZ1FFwlg&feature=g-upl Koko päivä on taisteltu
käynnin kanssa ja nyt illalla se vihdoinkin käy suht siististi. Kiitos siitä Reijolle jolta ostin toisen kaasarin joka lopulta teki sen mitä kaasarin pitää
Noin klo 18:00 Goliat siityi paikasta toiseen omin voimin. Nyt vois sanoa että vain pakki puuttuu............... Se tosiaan puuttuu. Taitaa olla tarve
säätää jotain. Nyt alkaa tuntua siltä että Mikko selätti Goliathin.
XXIX viikko
08.05-2012 Ilta meni vanin kanssa. Ensin töitten jälkeen oli kerhojuttujen hoitamista nja kun pääsin tietsikalle niin Vani liikennekäyttöön ja
eturenkaiden vaihto. Oli hienoa pitkästä aikaa räjäyttää ISO auto tulille ja nostella paineet säiliöön ja töräyttää rekkatorvilla äänimerkki
että vani on taas seisonnan jälkeen valmis baanalle.
9.05-2012 Taas ollut muita kiireitä. Eilen käyttelin Goliathia että saa tuntumaa koneeseen. Kylmä kone piti öljynpaineet 40psi:ssä ja kun alettiin olla
80 asteessa tyhjäkäynti paine laski 20psi:hin. Vois olla paremminkin mutta riittää. Nyt pitää muutella pikkasen sähköjä siten että startille syöttää 12v
6v ei oikein tunnu riittävän. Lähtee kyllä käyntiin mutta joutuu pyörittämään turhan pitkän ajan. Bensapumppu on rikki eikä jaksa pumpata. Laitetaan
sähköpumppu kiinni. Kaasarin kun sais kans säätöihin sillä soppaa tulee selvästikkin liian vähän tai sitten sytkä ei ole aivan kohdalla. Tyhjäkäynti
on siisti mutta kun nostaa kierroksia alkaa pikkasen nikotella. Jarrut mitkä ne on? Kun on tottunut Jenkkijarruihin tuntuu Goliathin "lukkiutumattomat"
pikkasen onnettomilta. Voipi olla että tehdään tehostus jarruihin kunhan keriitään.
10.05-2012 Ruuvailin sähköisen bensapumpun kiinni ja muutin startin 12v:lle. Bensa alkoi liikkumaan niin kuin polttoaineen pitääkin. Herkistelin myös
vaihde vivustoa ja kas kummaa yhtäkkiä vaihdekeppi siirtyi uuteen asentoon. Olikohan pakki löytynyt? Kone käyntiin kytkin alhaalla ja varovasti poljinta
ylös. JIPII auto alkoi siirtyä taaksepäin....... Käyttelin koneen lämpimäksi ja sitten uudelleen vaihdekepin heiluttelua. Taas löytyi pakki. Kytkintä
ylös ja auto siirtyi pikkuhiljaa tallista ulos. Varovasti ykköstä pesään ja sitten mentiin ettenpäin. Tämähän alkaa tuntua lupaavalta......
Nälkä kasvaa syödessä ja sitten piti tehdä pieni koeajoa pihatiellä. Saakeli kaikki neljä vaihdetta eteen pelas ja pakin saa nyt päälle.
Maiju kun hokas tilanteen kun olin päässyt takaisin talliin niin lapsen kirkkailla silmillä kiilsi innostus. Seurasi kysymys. Nyt vai heti.
Sovittiin että kone saa vähän rauhiottua ja kun kaikki oli taas ok niin peruttelin auton tallista ja Maiju kiipesi kyytiin. Vitsi sitä silmien
paloa kun ajoimme yhdessä pienen lenkin. Talliin päästyämme Maiju tuumas että heti kun Goliath on kilvissä hän haluaa että vien hänet kouluun
sillä. Hienoa että on koulutus mennyt perille. Siinä piti vielä soitella muutamalle kaverille että nyt on ensimmäiset TODELLISET ajo suoritettu.
11.05-2012 Työn raskaan raataja on kotiutunut tälle päivää. Pihalla tihuuttaa vettä ja pitääs lähtiä Eteläpohojanmaan jenkkiharrastajien kauden
avaukseen. Ensin Seinäjoelle josta sitten siirrymme Kalliojärvelle viettämään iltaa mahtavalla porukalla. Tänä iltana ei siis tapahdu mitään tallissa
Päivällä poikkesin Seinäjoen moottorihiomolla ja tuumailtiin siinä niitä heikkoja öljynpaineita. Ekana pitäis kokeilla jäykempiä öljyjä ja sitten
otan öljypumpun pois ja sorvaan sen ulkokehään uran johon saa O-renkaan ja sitten päätylevystä aavistus pois tiivisteen alueelta jolloin saa
tiivisteen uppoamaan ja laipan pinnan lähemmäs rattaita.
12.05 Aamusta satoi ja oli helskutin kylmä. Kävin kiertämässä kaikki Lapuan varaosa liikkeet läpi jos löytäis jäykkää öljyä. IKH:oon paikalliskaupasta
löysin 15w-40 traktoriöljyä 20litran pönikäs joten yks sellaanen. Meinasin siinä harrastaa pikkasen hitsailua mutta sitten iski taas kerran älynväläys
Goliathan on paku? Kyllä! Jos tekis sellaisen korjaamo mainoksen kylkiin...... Soitto kaverille joka kaivoi sopivan Germaani tyylisen fonti netistä
ja sitten aloin maalaus hommiin.... Minä jonka maalaus taito on mallia heinälaron mettänpuoleisen takaoven maalaus voi onnistua jos on riittävän pimiää
Kolmisen tuntia heiluin sutin kanssa ja oikean käden kyynärpään jänne kipeytyi kipeytmisttään. Jotain kuitenkin tuli aikaiseksi. Paljastetaan myöhemmin
13.05-2012 ÄITIENPÄIVÄ!! Pihalla mahtava keli. Siinä kun nojailin aamuvarhaisella Buickin keulaan ja ihastelin Suomen kevättä. Fasaanit huutaa kun
varikset ajaa niitä takaa... Tikka hakkas päätään sähkötolppaan ja eikö harakka tullut häätämään tikan pois reviiriltään. Tuli siinä mieleen projektin
tapahtumat kuinka jotkut ovat yrittäneet kyykyttää mua Goliathin rakentelussa... Luonnon kiertokulku on näin samaa ihmisillä kuin eläimilläkin näköjään.
Nyt kun Äitienpäivä kaffeet on hörpitty pitäis raahautua talliin. Jotain pientä pitäis saada tänäänkin aikaiseksi. Katsastusta olen ajatellut siirrettäväksi
niin viimetinkaan kuin mahdollista. Vuosi sitten Vanin katsastus oli saman päivän aamulla klo 9.45 kun klo 14.00 piti olla Kurikas VAiN HÄJYYT miitis...
Aamupäivällä se sitten tapahtui...... Emäntä ajoi eka kerran Goliathille. Oli kuulemma myös viimeinen kerta???? Jotain pientä puuhastelua sain tehtyä kun
piti kattella Formulat. Apukuskin puolelle tuli kirjoitettua Goottityylinen teksti Mikon pakettiautokorjaamo. Aika hupaisen näköistä jälkeä tuli kylkeen.
Sisusta hommia tuli myös värkkäiltyä. Apukuskinpuoleisen "tavarankuljetustason" takapääty piti tehdä ja etupäähän peilit/pleksit näyttely rekvisiittaa varten
Jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin ei vaan jotenkin saa ittestä irti riittävästi. Auto kun seisoi pihalla niin työnjälki näyttää aika surkealta!
Toisaalta tietääpähän mitä tekee ens talven. Koko auto menee ylimaalaukseen..... kunhan ensin oikoo pellit kunnolla...... Toivottavasti tänä kesänä
tulee riittävästi rakentavaa palautetta että ymmärtää hoitaa asiat oikein. No sillä mennään mitä nämä sepän kädet luo aikaan. Pääasia että edes joku
hymyilee auton nähdessään.
XXX viikko
14.05-2012 Vaihdoin tänään öljyt ja säädin ohivirtausventtiiliä tiukemmalle. Kylmällä koneella nyt 55psi ja Kuumalla koneella pysyy siinä 20psi:tä. Eli nyt ehkä
alkaa öljynpaineet piisata. Kuskinoven sisäkahva tuli paikoille. Eipä siinä juuri muuta akuuttia tapahtunut.
On se hirvittävä ajaa!!!!!!!!!
Ai niin tänään soittivat konttorilta että kilvet olis tulleet.....
15.05-2012 Aamusta Goliathia tulille ei käy ei käy mikä saakeli nyt on? Pumppu nakuttaa sillä äänellä ettei bensa siirry. Letku irti tankinpäästä ja kas kummaa
putkesta ei tule mitään......... Ilmakompura päälle puhallus, letkut kiinni ja johan alkoi nakutus muuttua! Ai miksikö aamusta yritin autoa käyntiin?
Tartti saada Goliath trailerille......... Sitten kohti Kauhavan katsastuskonttoria!!!! Pari tuntia tutkintaa ja paperihommia ja
NYT GOLIATH ON PALANNUT LIIKENTEESEEN KATSASTETTUNA ALKUPERÄISILLÄ MUSTAPOHJAISILLA KILVILLÄ. Pitääskähän heittää Saksaan yks E-maili että NYT on euroopassa
Pakettiauto Goliath rekisteröitynä!
Tarttis ottaa auto trailerilta ja palauttaa traileri ja...........
Pikkasen voittajan fiilis
Paljon on vielä tehtävää mutta tästä on hyvä jatkaa kohti uusia vaikeuksia.
16.05-2012 Pitkästä aikaa sellaanen normi perheilta. Emännän kans pihasaunaan jne. Jotenkin ihme olo, jotain puuttuu???? Missä on se pakolla vääntäminen?
Tais tulla sillai yllätyksenä se katsastus kun nyt ei niinku tunnu miltään. Luulis että pitääs hehkuttaa koko ajan mutta ei. Tais jotain raskasta häipyä
taivaan tuuliin.
17.05-2012 Aamupäivällä tuumasin Maijulle että nyt lähdetään apsille. Maritta pikkasen toppuutteli että orottakaas ny kun sillä oli joku homma kesken.
Kun kaikki oltiin valmiita matkaan niin peruuttelin Goliathin tallista ja kun vaimo hyppäsi turva-autoon eli vaniin oli aika lähteä ekalle ominvoimin
suoritettavalle matkalle. Perille päästiin ja siirryimme kaffeelle. Oli hupaisaa kattella ihmisten ilmeitä kun kaksi pakua seisoi ryhrikkäästi parkissa.
Ykskin volvokuski meinas kävellä ihan mihin sattuu kun piti kattella Goliathia. Kaffeet naamaan ja baanalle. Kohti kotia mennään nyt. Pärinä sen kun koveni
kun poljin kaasua lisää mutta mitään rakettimaista tunnetta ei tullut. Kun pääsimme kotiin niin Maritta kehui että ylämäessä Goliathin ääni koveni mutta
nopeus ei kuulemma juurikaan muuttunut. Eka ajo meni siis hienosti. Sitten piti lähteä koittamaan reviirin laajennusta oikein ISOOLLE tielle. 1/2km jälkeen
on sellainen mukava nousu junanradan yli ja siinä kun painelin lisää kaasua niin navikaattori näytti jopa 60km/h ja sitten PÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ eikä kone käy......
No niin mitähän The Little Lady nyt keksi. Starttausta ei käy jne. Soitin jo Marittalle että The Fat Old Lady tulille ja tuu hakemaan kotia niin eiköhän tämä tuittupää
lähtenyt käyntiin.... SILLÄ ON LUONNE.... Pikkuhiljaa ajelin kääntöpaikalle ja takaisin kohti kotia huimaa 50km/h vauhtia. Ei viittiny enää huudattaa....
ihan nätisti Goloiath lähestyi kotia ja eikö saakeli tukkinu polttoaineputken vielä justiin ennen pihaa. Siinä jökötti pihatien puolessavälissä kuin tatti
PA¤#"#SA. Että osaa. Niin viimeisen 10m piti kiskaista Buikilla että sai pois tieltä.....Kaverit siinä soitteli apuja yhden polkupyörä projektin tiimoilta ja
sorvasin heille pari ratasta sitten pikkasen paineilmaa putkiin ja taas laulaa. Äsken tein 2kpl kuvakirja jutskaa Ificolorin ohjelmalla ja kunhan saan kirjat
toinen kirjoista lähtee kohti Tamperetta ja Goliathin edellistä omistajaa toinen jää autoon dokumentiksi projektista. Sisustus hommia on jatkettu tänään.
Ilta meni vielä värkkäillessä valoja tavaratilaan. Takaoven sisäpuolen lukonkahva tuli siinä ihan vahingossa tehtyä ja toimii. Sisäpuolellakin pitää
olla kahva mistä saa oven auki ainakin henkilöautossa. Yllättävää!!! Verhoiluhommaa on vielä ihan riittävästi enne ensi viikon Kurikan miittiä mutta
eiköhän nekin saada edes jonkinlaiseen malliin. On sitten mukavampi esitellä Goliathia uteliaille.
19.05-2012 Tämä päivä on mennyt sisätilojen laitossa. Emäntä on tehnyt "lasitavaroiden" pehmusteita ja minä olen liimaillut "suoja"jutskia. Nyt on
tavaratilassa myös riittävästi valoa. Sääli kun ei voi pistää kuvia nettiin. Suomen ¤#"¤jutskat estää........ No kaikki aikanaan..........
Sen voin kuitenkin kirjoittaa että on HE#"!¤N hyvän näköinen tavaratila. Sisälle on myös vedetty 230v sähköt (onneksi oon sellaisessa firmassa töissä
että saa virallisesti tehdä 230v hommia). Muutama pikku homma vielä tekemättä tavaratilassa ja VOT.........
Bensatankki pitää putsata vielä ettei oo putket tukossa ja sitten kovaa ajoa. Tossa emäntä Facebookittaa just ens viikonlopusta jollekkin jotain?!
Täysillä mennään! Toista yhtä hienoa autoa ei ole alueella sen voin sanoa. Hillitty on hienoa.
20.05-2012 Jotenkin oli aamusta rasat hukas. Oli jo reilu puolipäivää kun pääsin taas vauhtiin. Ensin putsasin kaasarin hileestä sitten orkkis putsari
sai lähteä eläkepäiville ja tilalle tuli ihkauusi letkusuodatin. Pakoputket työn alle ja pientä muokkausta että sais ääniä hieman sivistyneemmäksi.
putkien hifistelyn jälkeen otin ja tyhjäsin bensatankin moskaa tuli ihan kohtuullisesti tankista. Onneksi oli tyhjennysproppu. Tankin lähtevä putki
irti ja kas sehän oli tukossa. Hetken aikaa päänahan ravaausta ja eikun lämmittelin putken irti ja 1/4" putken tilalle 3/8" putki. Eipähän kurista enää.
Bensat takaasin tankkiin ja nyt alkoi bensapumppu nakuttaa sillai että soppa liikkuu. Hetken koekäyttelyä piha ja kun kone käy tasaisesti niin raviirin
laajennus käyntiin. Ai että oli mukava fiilis Gruisailla kodin lähistöllä eikä minkäänlaista nykimistä tai muuta takkuamista. Nyt suurin huoli on enää
öljynpaineet. Lämpimällä koneella tippuu noin 10psi eli 0.66par. Ei oo häävit paineet ei. Noilla paineilla kone kilahtaa varmasti jossain vaiheessa.
Ajaminen alkaa kuitenkin ja sujua jouhevasti eikä kokoaikaa tartte ihmetellä auton sielunelämää.
Se teki sen taas....... putki tukos vaikka suurensin lähtöä. Äsken teippailin keulaan "listoituksen" kun alkuperäisiä ei ole kaikkia tallella. Tulipahan
Goliathiin kromikeula! Ulkonäkö muuttui aika helskutisti. Pitääs kattella se Express 1100 teksti josko senkin sais tehtyä peilikalvosta. Taitaa vaan
olla pikkasen hankala leikata kirjaimia niin että sais niistä siistit. No pitää soitella johonkin vesileikkuu firmaan josko tekisivät halvalla kirjaimet
peilirosterista.

XXXI viikko
21.05-2012 Tänään maalailin Express 1100 logon siinen keulaluukkuun. Olihan taas mukava täräyttää Golina tulille ja käydä kaupas. On siinä ihmisillä
ihmettelemistä! Jotenkin alkaa toi ajaminenkin luistaa ainavaan paremmin.
22.05-2012 Töitten jälkeen oli taas normi matalalentopäivä. asioiden hoitoa ja vanimiitin kilpailujen tekemistä jneTänään tuli vieraita käymään. Ei voinut
tehdä mitään Goliathille kun ei saanut näyttää autoa. Sitten viikonloppuna Vanimiitissä näkevät mitä uutta on tullut rakenneltua. Vieraitten lähdettyä
naapurin Laurin kans kattomaan Goliathia ja yllätys yllätys. Ny se oli kussu allensa. Märkää lattialla reilusti.....Mikä saakeli vuotaa kun tähänmennessä
ei oo merkannut reviiriään. Vettä se on ei öljyä. Vaatteiden vaihto ja ei kun auton alle tutkimaan. Mistään ei löydy mitään "järkevännäköistä" märkää kohtaa
kunnes.... kuskinpuoleinen sylinterin etukulma märkä. Näyttäis olevan sellainen kasvava pisko valussa olevassa viirussa. Ei saakeli sylinterilohko vuotaa!
Ei tästä tuu mitään......... Lisätutkimus paljasti lopulta että vesi valuu hieman ylempää. Yhden vesiletkun pinta märkä ja kas klemmaria sai kiristettyä.
Kyllä meinas taas yöunet mennä. Goliathi yrittää nujertaa meikäläisen ihan selvästi. Se on varmaan kuullut kun olen puhunut tekeväni uuden bensatankin
eikä ajatus miellytä vanhaa Ladya tulla nyt sorkkimaan toisen perää..........
25.05-2012 Päivällä näytti hyvältä että pääsemme lähtemään ajoissa Kurikan Vani miittiin. Klo 13.30 olin ajamassa kohti kotia niin puhelin soi. Pomot
soitteli että tarttis lähteä käymään Kaustisilla kun siellä oli eräässä paikassa ongelmia kylmäkoneiden kanssa. Hetkisen oli sellainen ei HE¤#"#i
muttakoska mun pomot on joustavia ja asiallisia niin tottakai autonnokka kohti Kaustista ja pelastamaan mitä pelastettavissa oli. Kaksi tuntia
ruuvasin koneita että saisin ne toimimaan edes jotenkin viikonlopun yli. 18:00 olin lopulta kotona ja kipinkapin suihkuun ja viimeiset tavarat
autoihin ja matka kohti Kurikkaa alkoi. Ölynpaineongelma on vielä selvittämättä joten Goliathi puomin kanssa Vanin perään ja sanon minä että oli
ratkiriemukasta yrittää tyyrätä vanhusta tuijottaen reilu tunti vanin takaovia....... Pari kilometriä ennen miittipaikkaa puomi pois ja Maritta
lähti vanilla tapahtumapaikalle. Minä jäin Maijun kanssa Goliathiin odottamaan puhelua koska Maritta ja Minna pääsevät paikalle. Soitto tuli ja
läksimme Maijun kanssa ajamaan loppumatkan. Voi tottavie porukoitten ilmeitä kun tyyräsin Goliathin ilmoittautumisteltan viereen.........
Pientä showta ja kunniakierros alueella. ja auto parkkiin Vanin viereen. Johan alkoi jutustelu kun vielä olin pukeutunut ajanmukaisesti
pussihousuihin ja sarkatakkiin......... Alueella oli 33 Vania ja TÄMÄ porukka ymmärtää autoHARRASTUKSEN. Yksikään ei tullut nipottamaan auton
tuhoamisesta eikä vääristä osista. Projekti otettiin vastaan ihan mielettömästi. No homma jatkuin ja kun ilta alkoi himmentyä niin aloin
kuunnella ÄÄNIÄ. Aluetta lähestyi Kenworth jonka nähnyt Tampereella ja pyytänyt käymään meidän tapahtumassa. Sisällä oli Bändi aloittanut
juuri soittamaan mutta kun porukat kuuli uudesta tuliasta niin kaikki ryntäsivät ulos katsomaan ISOA nähtävää. Bändin pojat olivat hieman
huuli pyöreänä että mitä eikö musiikki kelpaa? Tlanne tasaantui ja bändi sai jatkaa soittamista ja homma jatkui aina Klo 02:00 asti. Kiitokset
Bändille!
26.05-2012 Aamulla porukat alkoi heräilemään ja kun kaikki olivat taas tolpillaan ja keli mitä mainioin niin alkoi kuulua poliisiauton pillien
vinguntaa! Mitä hel%¤#"ä. Olin tilannut paikalle eteläpohjalaisia autoharrastajia esittelemään kalustoaan. Kaiken huipuksi sain JARI MÄKI OY:n
jenkki poliisiauton vetämään letkan paikalle. Oli siimä puolin ja toisin kattelemista. No pojat läksivät jossain vaiheessa pois ja meidän porukoilla
oli ruokailu. Ruokailun jälkeen läksimme pikkubussilla tutustumaan JARI MÄEN myymälään ja paikanpäällä saimme vielä esittelyn firmasta ja autoista mitä
Jari omistaa. ERITTÄIN SUURET KIITOKSET Jarille ja hänen pojalleen joka veti letka sekä esitteli paikan meille. Seurasi lasten ja aikuisten kilpailuja
kilpailujen jälkeen oli palkintojen jako. 14 komeaa pokaalia ja lasten mitallit odottivat saajiaan. Ensin jaettiin lasten kilpailu mitallit ja jokainen
lapsista sai oman mitallin sillä olivathan he oooourheasti oasllistuneet kilpailuihin. Seurasi autopokaalit People Choise 1 tuli meidän Goliathille.
Tenavien valinta 1 tuli meidän Goliathille. Häjyjen miesten valinta 1 Goliath...... Hienoin koelauta Meidän vanille. Muut 10 pokaalia löysivät
paikkansa muiden autoihin. Oli siinä hieman hölmistynyt olo kun saimme näin helskutin suuren kunnioituksen tekemällä 5 euron paskan liikenteeseen...
27.05-2012 Aamusta ylös ja laittamaan paikkaa kuntoon.... Kun ME VANNARIT käymme jossain niin meidän lähdettyä kaikki on siistiä ja jopa siistimpää
kuin tullessa. Pikkuhiljaa autot läksivät kohti kotia ja mekin pääsimme lopulta poistumaan. Paluumatkalla oli mukavaa nähdä kun porukat nosteli peukkua
meidän "yhdistelmälle". Kotiin päästiin takaisin ja voi vee sitä tavaramäärää mikä piti tyhjätä autoista...... Formuloitten jälkeen pieni välikuolema ja
nyt Klo 23.34 saan vihdoinkin tämän päivityksen tehtyä.

XXXII Viikko
28.05-2012 Valokuvia lisäilty ja nyt tuumaillaan mitä seuraavaksi. Päivällä soittelin pari puhelua ja Reijo lupas myydä mulle Hansan Ns alakerran että
saadaan auto oikeasti kulkemaa eikä tartte murehtia koneen hajoamista....Löytyi toinenkin "alakerta" Jes
29.05-2012 Virittelin paljun pannua joten jouduin ajamaan Goliathin tallista pihalle. Käy jotenkin huonosti!!!!! Palju projektin jälkeen auto takaisin
talliin käynti todella huonoa. Mitähän nyt? Otin ja kokeilin pakoputkien lähtöjä. Molemmat takimmaiset putket kylmiä. Mitä ihmettä. Viikonloppuna kävi
vielä ihan siististi. No tulpat pois ja kokeilemaan tuleeko kipinää. EI TULE!!! Tulpat tosi paskaiset ja kostean oloiset. Onneksi on noita Oldsin tulppia
jäänyt talteen vaihdoista. Johan alkoi papattaa kaikilla. Mikä on tuhonnut tulpat? Ei tietoa!!! Tuli siinä sitten tarkistettua öljytikusta öljyt.
Jännän "karheaa" . Öljyt pyörineet koneessa max 1/2 h. Päästetäämpä öljyt pois ja harrastetaan kullan huuhdontaa josko löytyisi jotai isompia
sattumia. Ei löydy mutta öljyt on todella paskaiset moisen käytön jäljiltä ja kaikki paikat on kuitenkin pesty ja puhallettu kuiviksi.
Joku hietyy koneen sisällä se on selvä.
Antaa nyt öljyjen seistä huomiseen ja sitten tarkistaa uudesta mitä on laskeutunut pohjalle. Onneksi en kerinny laittamaan lisäainetta öljyn sekaan.
Taitaa lähteä kone huomenna pois paikoiltaan...... En nyt kuitenkaan halua tuhota kallista konetta vaikka pari lohkoa onkin tulossa mulle.
30.05-2012 "Kullanhuuhdtonta" eikä mitään mystistä löytynyt! Sitten tuli jostain takaraivosta joku kumma tunne....... Hei öljy haisee bensalle
Kun oma pumppu ei toiminut niin laitoin sen sähköpumpun ja sehan lykkäs mekaanisen pumpun läpi bensaa. Niimpä tietenkin se saakeli ehyen näköinen
kalvo vuoti ja bensa oli ohentanut öljyä. No tästä viisastuneena uudet öljyt koneeseen ja taas oli painetta. Pikkuhiljaa paineet kuitenkin putos kun
kone lämpeni. Mikä saakeli on homman nimi. Tein silloin konerempan aikana T-haaran josta toinen haara menee painemittarille joka on kytketty ja toinen
haara merkkivalon anturille jota en ole vielä keriinnyt kytkemään. No se merkkivalon putki irti ja siihen MEKAANINEN mittari kiinni. Kone käyntiin
ja kas kummaa Bilteman mittari lähestyi nollaa ja mekaaninen mittari näytti 0.6 baaria. 2000 kierroksella 1.5 baaria. Eli siellä on oikeasti jotain
painetta. Ilta tuli siinä kruisailtua sillä tuloksella että kaksi kertaa sai puhallella polttoainelinjan auki. ON SE SAAKELIN HÄJY AJAA
31.05-2012 Töistä kotiin ja likka vanin kyytiin ja kovaa vauhtia kohti katsastuskonttoria. NYT Maiju (10v) on virallisesti rekisteriotteeseen merkitty
Goliathin toinen omistaja. Konttorin päällikkö oli selvitellyt muutoskatsastusta henkilöautoksi ja siinäkään ei ole enää mitään ongelmaa.
Kun päästiin kotia niin lähdettiin Maijun kans käymään kaupas Goliathilla. UPEETA MAHTAVAA kun on auto jolla voi ajaa silloin kun huvittaa.
Nyt pitääs ruveta kantamaan tavaraa vaniin sillä huomenna lähdetää kohti oulunjärveä ja seuraavaa VANI miittiä (Goliath jää kotiin)