Kesäkuu


01.06-2012 Helmimiittiin mentiin tosiaankin pelkällä vanilla. Ne vannarit jotka olivat kuulleet Goliathista kyselivät porukalla että koska
he näkevät Goliathin jossain miitissä vai pitääkö tulla ihan kotiin katsomaan...... No vastaus kyseiseisiin kysymyksiin oli että meille saa
tulla koska vain ohi ajaa mutta Mansenmiittiin 08.07-2012 ajan Goliathin kesti kone tai ei. Porukat ovat oikeesti kiinnostuneet tälläisestä
erilaisesta pakusta.
02.06-2012 Aamusta hirvittävä tuuli riepotteli meidän vaneja.... Päivällä satoi ja kilpailut meni vähän mönkään kelin takia mutta kuitenkin meillä
kaikilla oli niin mukavaa voi jospa........ Ainavaan keskustelut kääntyi Goliathiin ja sen rakentamiseen romusta radalle.
03.06-2012 leirit purettiin ja oli palkintojen jaon aika. Taas oli joku arvostanut mun työtä ja kotiin tuomisia oli......
Pienen harhailun jälkeen päästiin oikealle tielel ja matka kohti kotia alkoi. Matkalla näimme yhden meidän kerholaisen tankilla ja
hänkin liittyi letkaamme. Kärsämäellä kaffittelut ja Henkka johtoautoksi kun sillä oli parempi navikaattori kuin mulla
Viimeksi letkaan liittynyt kaveri oli menossa Kärsämäeltä kohti Vilppulaa joten Jorkki soitti meille ja toivotti hyvää matkaa
Piti siinä sitten soittaa että mihin ME ollaan oikein menossa kun kaarsimme aivan vika suuntaan. Hetkenpäästä Henkan jarruvalot alkoi
punottaa ja letkamme pysähtyi tien viereen. Noo Henkka oli vahingossa näpytellyt väärän osoitteen eli olimme menossa kohti Kuusamoa....
Letka ympäri ja seuraavassa liikenneympyrässä taas väärä suunta. No 40km sinne tänne ei meitä haittaa eli 24 mäntää jauhoi pikitietä
kohti etelää pitkän kautta. Kaustisilla kaffi tauko ja nyt meidän perhe on onnellisesti kotona ja pari autoa jatkaa matkaa Parkanoon.

XXXIII Viikko
04.06-2012 Töitten jälkeen oli odotettu paketti saapunut kotiin.... Ificolorilta tilaamani valokuvakirjat on nyt mulla. Toinen niistä lähtee
kohti Tamperetta vielä tällä viikolla. Viikonloppu meni ilman Goliath harrastusta mutta tänään oli tarkoitus aloittaa polttoainelinjan putsaus
mutta sitten kuitenkin soitin eräälle Hansa harrastajalle ja läksin kohti Jalasjärveä. Kiitän ja kumarran Anttia kun sain ostaa hänen yhden
projekti moottorin. Eihän se pyöri jne mutta nyt on toinen kone ja jos näistä kahdesta ei saa yhtä toimivaa niin ihme on. Palaamme II moottori
projektiin tuonnempana.
Mitään tuonnempana....... Pitihän sitä utelias kun olen niin lämmitellä lohkoa että sai jakajanakselin irti (hei mä oon oppinu jotain)
Jakajan akselin jumittaminen rikkoo messinkirattaan....... No sittenkään ei kone pyöri kuin pienen heilahduksen. Tulpat pois ja kas kummaa
sattuu olemaan pari mäntää just yläkuolokohdassa ja loput kaks alakuolokohdassa. JUURI siinä heilunta pisteessä. Pikkasen avitin startin hampaista
ruuvarilla. EI pyöri ei. No toiselta puolelta kansi irti ja eikös pytyt ihan ruoste moskassa. Voi veeee. Varovasti lämpöä vesitilan kautta
sylinteriputkelle jotain spray ölppää sylinteriin ja varovasti naputellen alkoi yläkuolokohdan mäntä liikkua sylinterissä. Taitaa vaan olla
entiset sylinterit. Toisen puolen männät tuntuu olevan hieman irtonaisemmat mutta kunhan kerkeän niin puran koko koneen ja katson mitä se on
oikeasti syönyt. Öljyn seassa on vettäkin joten täys remppaan menee tääkin kone.
06-06-2012 Tyhjäilin taas kerran tankkia. moskaa kertyi jonkinverran kun avasin pohjaropun ja liruttelin bensat pois. Seuraavaksi puhtaat bensat
tankkiin uusi suodatin ja sähköpumppu nakuttamaan suoraan sankoon. Reilu 5 litraa pumppasin ja pumppu "huojui" välillä jännästi mutta koko ajan
bensaa tuli. Lopulta sammutin pumpun ja vielä varoiksi pistin irto letkun kiinni ja puhalsin tankkiin päin. Jonkinmoinen tukos irtosi......
Bensan kanssa läträys ei enää kinnostanut joten aloin vaihtamaan äänenvaimentimia. Itsetehdyt vaimentimet pois ja ihan tehdastekoisten vaimentimien
muokkaus käyntiin. Rälläkkä soi ja lanka paloi ja kun viimeinen pönttö oli saanut oikeankokoisen liitosputken pörähti pihaan vieraita. Senverran
vielä väänsin että laitoin vaimentimet irtonaisina paikoille ja ÄÄNIEN analysointi testi tehtiin. Nyt on mukavan matalat ja riittävän hiljaiset
pöntöt. Vieraitten lähdettyä irrotin uuden koneen toisen puolen kannen ja naputtelin sylinterit pois. Sylinteriputket on molemminpuolin heikossa
hapessa. Ruostetta,iso kynnys jne. Onneksi kampi ja kiertokanget tuntuu liikkuvan kevyesti. Ehkä näistä kahdesta saa vielä pelastettua toimivan
koneen. Toki kun eilen kävin Seinäjoen moottorihiomolla kyselemässä löytyykö mitään edes sinne päin olevia putkia niin kaveri tutki kirjallisuutta
ja kävi kattomas hyllyjen välistä mitä heiltä löytyy niin ainakin löytyisi sylinteriputkiaihiota josta voisin itse sorvata ja hioa sopivat putket.
katotaan nyt mikä on lopullinen homma miten teen koneen. Aika näyttää. Nyt on taas pikkasen liikaa muuta hommaa että kerkiäisin perehtyä projektiin.
Perjantai illalla pitää käydä Seinäjoen Kruisingilla parilla autolla ja lauantaina on Powerparkissa autotapahtuma jonne Goliath pitää saada. Niin ja
sunnuntaina lähden kaverink kans hakemaan yhtä Chevy vania..... Koskahan mulla olis normaali VAPAA ilta ihan vaan kotosalla?
07.06-2012 Nyt oli ihan lähes normaali ilta. Ensin hitsailin uudet äänenvaimentimet lopulliseen kuosiin. Sitten koeajolle. Nyt on
sopivan matalat äänet vaikka loppuputki "soi" eli nostaa äänen korkeutta mutta kokonais äänet on ihan hyvät. Käväisin siinä sitten yhden
kaverin Buickki projektia kattomas Goliathilla. Häjysti kävi..... Goliathin laatikko antaa pientä ääntä joten päätin vaihtaa laatikkoöljyt
Ihan olivat hieman mustat mutta ei ollut vettä eikä metallia seassa. Maiju käväisi vihjaamassa että Salkkarien jälkeen pitää käydä kaupassa
Yritin siinä sitten luetella kaikki meidän jenkit läpi. Ei käynyt kuin Goliath kauppa-autoksi....... Kunnon likka kun tajuaa että omalla autolla
mennään jos mennään. Öljynpaineet on nyt pysyneet ihan aisoissa eli siellä öljyn seassa oli tosiaan bensaa. Kuumalla koneellakin pysyy jossain
0.7 baaris tyhjäkäynnillä. Ai niin ja tänään ei bensaputki mennyt kertaakaan tukkoon! Ehkä sitten huomenna kun lähdetään käymäs Seinäjoella
Eteläpohjanmaan jenkkiharrastajien Gruisingis. Asiahan on kuitenkin niin että autot on tehty ajettaviksi ja tämä vanhus viedään ajamalla
ihmisten katteltavaksi ja kosketeltavaksi.
08.06-2012 Nyt alakaa pikkuhiljaa keittämään yli oikeen kunnolla tämä vastustaminen.... Pian lykätään koko paska tallin taakse.....
Seinäjoen gruisinkiin päästiin 0.2 baarin paineilla (25km) pikkasen lirautti vettä alleen jne... Ei lähtenyt enää kuumana käyntiin.
Laatikko vuotaa joka akselin päästä öljyä joten ihan kunnioitettava reviirinmerkintä alla! Parin tunnin jutustelun välillä kone jäähtyi
ja lähti käyntiin kuin palamun alta. Kotimatka alkoi ja ensimmäisissä liikennevaloissa meni pakki päälle ykkösen sijaan. Alkaa vissiin
rajoitin jousi kuoleentua. No aloin kelata vauhtia ja saimme nopeusnäyttöön jopa 82km/h lukeman... Ihan siististi Golina siirtyi kohti Lapuaa
Öljynpaineet laski pikkuhiljaa alemmas ja alemmas mutta pysyivät 75-80 vauhdis noin 0.5 baaris kunnes siirryimme loppupätkän pikkuteille
Paineet laski noin 0 baariin viimeisen kilometrin matkalla. Lämpömittari näytti ihan hyviä arvoja mutta vedet poistuivat koneen ulkopuolelle
ennen kotipihaa. Pihassa ei kone lähtenyt enää käyntiin ja kuskin oven koneisto sekos joten apukuskin ovesta pihalle.
Olis ollut varmasti ollut mun hermojen kannalta parempi kun en olisi KOSKAAN KUULLUTKAAN GOLIATHISTA. Mitta täynnä koko 5 euron paskaa.
Rahaa palanut enemmän kuin parin jenkin hinta ja tämä saakelin romu vastustaa vastustaa vastustaa vastustaa. Normi koto hommat tekemättä,
Vanin muutokset tekemättä, Buickin entistäminen tekemättä, Olds kasaamatta ja vaan tämän SAA%¤#"#¤%&%N paskan takia. RISTUS VIÄKÖHÖN.
09.06-2012 Olihan pitkästä aikaa mukava päivä kun en "nähnyt,ajatellut,tehnyt" mitään sille saakelin vastavirran kiiskelle. Pitää pistää
liikennekäyttö poisto päälle ja jatkaa joskus ens talvena VÄÄNTÄMISTÄ. Jos ei neitiä huvita olla liikkeellä niin olkoot sitten seisonnassa
niinhän ne kunnon mobilisti autotkin ovat. Että eiköhän tämä ollut sitten tässä. Mulle riitti.

20.06-2012 Ollut hiljaista Goliath rintamalla. Varakone löytyi erän harrastajan varastosta ja sehän piti hakea kotiin. Kiitos Antille
asiallisesta hinnoittelusta. Kone on purattu pikkuhiljaa aina kun on ollut aikaa. Männät jumissa, putket syöpyneet, pohjassa hitsi korjaus
jonka päällä oli araldiitti paikka...... Positiivista että kampi ja kanget pyörivät nätisti. Kyllä siitä koneen tekee.

Hyvää juhannusta kaikille harrastajille. Palataan asiaan kunhan saan moottori swäpin vauhtiin.

Kahden viikon päästä autolla mennään joka tapauksessa Kylmäkoskelle vani miittiin. On senverran paljon tullut kyselyjä koska ja missä
kukin näkee Goliathin. Viikolla soittelin autovero herroille ja sieltä näytettiin vihreä valoa paketti/henkilöauto muutokselle. EI veroseuraamuksia
21.06-30.06-2012 Goliathilla on ajeltu ja kone on pitänyt paineet jonkinlaisessa paineessa. Ihmiset ovat ihmetelleet autoa kuten oli alunperin tarkoitus